tiistai 23. tammikuuta 2018

Taivaallinen hernekeitto

Kuva ei esitä herneitä eikä edes keittoa, mutta minulle se on mahdollsimman lähellä taivasta oleva maisema ja tunnelma Ylä-Lapin tuntureilla.

Kohtuullisen hyvää hernekeittoa saa edullisesti suoraan säilykepurkista, mutta aina välillä kannattaa satsata hitaasti itse tehtyyn.

Se alkaa ostamalla kaupasta pussillinen (500g) tai kaksi kuivattuja herneitä. Yhdestä pussillisesta saa 3 - 4 litraa keittoa ja kahdesta jo ison kattilallisen. Hernepussin saa alle eurolla.

Herneet likoamaan yön yli ja sen jälkeen keitetään hitaasti niin, että rakenne kunnolla hajoaa ja keitosta tulee täyteläisen sakeaa.

Herneitä ostaessa ja viimeistään liotellessa voi miettiä, millä keiton tuunaa. Vaihtoehtoja on monia. Hernepussillista kohden tarvitaan 300 - 500 grammaa esim. palvikinkkua, jauhelihaa, kostutettua tummaa soijarouhetta tai kinkun jämälihaa. Ihan parasta tulee savupotkasta. Yksi kokonainen (n. 1,2 kg luineen) tarvitsee kaksi pussillista herneitä. Savupotka kannattaa laittaa mukaan jo heti keittämisen alussa. Muut ehtivät myöhemminkin.

Maustetaan keitto vielä suolalla. Nautitaan tumman ruisleivän ja sinapin kanssa. Rouhittu mustapippuri ja sipulisilppu ovat myös monen makuun.

Ja mitä maksaa? Eri vaihtoehdoissa 0,3 - 0,6 euroa annosta kohden.


1 kommentti:

  1. Minä laitan porkkanoita ja sipulia heti yhtä aikaa herneiden kanssa kiehumaan. Nekin hajoavat ihan näkymättömiin. Hyvää!

    VastaaPoista