torstai 29. kesäkuuta 2017

Kiktomaattiwok

Nyt rupeaa olemaan kotimaisten tomaattien sesonki parhaimmillaan. Laatu ja hinta kohdallaan.
Siis 0,69 euroa kilo!

Tästy syntyy todella nopea kasvisateria neljälle:

600 g tomaatteja. 0,44 euroa
480 g kikherneitä (2 purkillista), 1,58 euroa. Itse lioteetuista vastaava annos maksaisi 0,65 euroa.
200 g sipulia, 0,2 euroa
Ruukullinen lehtipersiljaa tai korianteria, 1,45 euroa
Mausteseosta, esim. Garam Masala
Öljyä, suolaa

Yhteensä n. 4 euroa eli euron per annos. Hinnasta kolmasosa tulee persiljasta! Kaupasta ostetut yritit ovat Suomessa pieni murhe: kallista ja usein aika hentoisia rimpuloita.

Värit: keltainen, punainen, vihreä, ruskea, vaalea

Pilkotaan ja kuullotetaan sipuli ja maustetaan. Lohkotaan tomaatit ja lisätään heneiden kanssa pannulle. Kypsennetään nopeasti. Lisätään suola. Silputun persiljan voi lisätä pannulle lopussa tai vasta lautaselle annoksen päälle.



Tässsä herkku lautasella. Makea chlikastike sopi hyvin sen kanssa. Niin sopisi myös lusikallinen turkinjugurttia.


tiistai 27. kesäkuuta 2017

Keskikesän savulohikeitto

Kaupasta ostettu kala on euron herkkujen pysyvä haaste. Tässä on kuitenkin eityisen maukas ja täyteläinen resepti, lisäksi vielä helppo ja täysin ruodoton.

Suosittelen kaikille kotitarvekalastusta. Aloittaa voi mato-ongella. Onkiminen ja pilkkiminen ovat Suomessa jokamiehenoikeuksia.

Savulohikeitto 17 lautasellista:

2 kg peruna-sipulisilppua, 2,2 euroa
0,5 kg savulohifilettä, 9 euroa
0,5 sulatejuustoa, 4 euroa
Ruukullinen persiljaa keiton päälle, 1,5 euroa
Suolaa
2 litraa vettä
 
Yhteensä 16,7 euroa eli 1 euroa lautasellista kohden.

Itse savustamalla tulee halvemmaksi. Kannattaa myös seurata savukalatarjouksia.

Keitetään peruna-sipulisilppu melko vähässä vedessä kypsäksi. Lisätään sulatejuusto paloina ja pyöräytetään tehosekoittimella tasaiseksi. Lisätään ruodoista puhdistettu kala pieninä paloina.
Säädetään sakeus tarvittaessa vedellä. Haudutetaan vielä hetki ja tarkastetaan suola.

Lisukkeeksi sopii esim. tumma ja makea saaristolaisleipä, vaalea maalaisleipä tai jälkiuunileipä.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Juhannustomaattikeitto lämmikkeeksi

Juhannustunnelmaa nostattavaan, täyteläiseen ja lämmittävään tomaattikeittoon tarvitaan (7 annosta):

1,2 kg (3 tölkillistä) tomaatimurskaa, 1,1 euroa
140 g tomaattipyreetä, 0,36 euroa
250 g kreikkalaistyyppista salaattijuustoa, 1,5 euroa
basilikan lehtiä, suolaa, sokeria, mustapippuria, 1 euro
vettä

Yhteensä 4 euroa eli 0,57 euroa lautasellinen. Värit: punainen, vihreä, valkoinen.

Lämmitetään tomaattimurska ja juustokuutiot kattilassa kiehuvaksi. Lisätään basilikan lehtisilppu ja mausteet. Sekoitetaan tasaiseksi sauvalla.

Vinkki: keiton kanssa sopivat mitkä tahansa paahdetut tai grillatut leivät.