torstai 23. maaliskuuta 2017

Tutkimusmatka Hakaniemeen - osa 2 Aasia

Kokeneeltakin ruuanlaittajalta menee pää pyörälle Aasia-markettien valikoimia ihmetellessä. Jotain tuttuakin löytyy, mutta hirveästi on uutta opeteltavaa. Hinnat ovat ilahduttavan edullisia.

Tässä Intia-marketin maustehyllyä. Ostin erilaisia jeeraa, curryä, garam masalaa ja tandoori masalaa 400 g pusseissa. Maksoivat 3 - 4 euroa pussi. Kilohinta kohdallaan!
Kaupan nimi on Subija Services Oy ja osoite Hakaniemen torikatu 2, 00530 Helsinki


Vii-Voan  on ihan omaa luokkaansa Helsingin mittakaavassa. Valkoimassa monenlaista eksoottista. Pakasteessa erilaisia kaloja ja äyriäisiä. Myös tuoreita vihanneksia on saatavilla.


Niin ja sitten tietysti kanan jalkoja, siis varpaita. Ei maksa paljoa, mutta resepti on vielä hakusessa.


Naapirialtaassa oli vastaavasti ankan varpaita ja kieliä.


Saatavilla on myös lehmän korvia ja nahkaa.


Nämä sitten lopulta tulivat mukaan. Erilaisia papuja ja kikherneitä, kilohinnan 2,5 - 3,5 euroa. Mausteita. Kymmenen arkin pussi merilevää. Niillä olisi euron sushin hinta vielä tullut reilusti alas. Ihan vasemmalla keskellä on 400 g paketti Tamarindia, makean hapanta taatelimaista palkokasvin massaa. Siihen pitää vielä tarkemmin tutustua.


4 kommenttia:

  1. Antoisa blogi, kiitos! 😊 Tamarindi kiinnostaa, jään odottelemaan kokeiluita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitoksesta. Hyvä ruoka on mulle vähän intohimoinen juttu.

    VastaaPoista
  3. wau en minä kyllä mihinkään pidemmälle välttämättä lähtisi tutustuu ja ostoksille mut netistä voisin ehkä tilata. Ja juu ennen vanhaan käytettiin esim. lehmästäkin kaikki kun se teurastettiin..kyllä sitä vähän ihmettelin kun katselin lehmää.. että sorkat ja kaikki..ehkä niissä sitten kaikissa on sellaisia aineita mitä mitä ihminen tarvitsee ja oli se varmaan muutenkin erillaista. Kattelin eilen jotain ruoka ohjelmaa jossa oli erillaisia ruokavalioita. Taisi olla joku reippaasti yli 100v. söi muistaakseni vain kalaa ja hedelmiä ja olisko ollu kasviksia. Eikä kyllä olisi uskonu niin iäkkääksi. Sen kala homman opin kyllä jo koulussa että niitä lajeja täytyy vaihdella. Sitten luin jostain että 50 vuonna on enemmän muovia merissä kuin kalaa. Pitkästä aikaa taas hieno nähdä. Kiitos hyvästä ryhmästä. Tulee niin paljon minulle kaikkia ruoka juttuja ohjeita ja kuvan kera. oon yrittäny tallentaa ja kirjoitella. Sen ainakin olen omalta kohdalta päättänyt että jos syö suht. terveellisesti niin joskus esim. viikonloppuna voi herkutella. Eikä niissä veriarvoissa mitään ole kyllä ollut. Ja nytten kun on pikku hiljaa aloittanut hommia niin kroppa kiittää.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Katja. Ollaan varmaan molemmat oivallettu, että hyvin voi syödä halvallakin. Sitten välillä voi hemmotella itseään vaikka äyriäisillä tai poronfileellä.

    VastaaPoista